pikkupalatsi

Sannan ja Aleksin häät vietettiin viime vuoden lokakuisena syyslauantaina. Hääpäivä oli pilvinen ja ei ollut kovin kylmä. Päivä oli toisinsanoen oikein mukava syksyinen päivä. Sannan ja Aleksin hääkuvauksesta erilaisen teki se, että päätimme Sannan ja Aleksin kanssa jo reilusti aikaisemmin ottavamme hääpotretteja myös hääpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Hääpotrettien kuvaus ennen tai jälkeen hääpäivän antaa paljon lisää mahdollisuuksia erilaisten hääkuvien ottoon, sillä näin valokuvaus voidaan tehdä aivan rauhassa ja hääkuvauspaikatkin voidaan valita hieman kauempaa kuin vihki- tai juhlapaikan läheltä. Hääpäivänä on usein kireähkö aikataulu ja kovin kauas vain valokuvausta varten ei ole siten hyvä lähteä.

 

2011-03-07-haakuva-sanna-ja-aleksi

 

Katso lisää valokuvia Sannan ja Aleksin häistä...

Read more...  

Sarin ja Juhan hääpäivä oli upea loppukesän päivä - aurinko paistoi ja tuulta oli juuri sopivasti. Kuumia hellepäiviä olikin ollut pitkin kesää jo todella paljon, ja omasta mielestäni hieman tavallisempi suomalainen kesän lämpötila tuntui oikein mukavalta vaihtelulta. Sari ja Juha olivat valinneet hääpäiväkseen suomalaisittain erilaisemman viikonpäivän, sunnuntain. Yleisesti suomalaisia häitä vietetään lauantaisin, joten hääkuvaajallekin oli hauska kokemus valokuvata häitä sunnuntaina.

 

2011-02-24-haakuva-sari-ja-juha

 

Katso lisää valokuvia Sarin ja Juhan häistä...

Read more...  

Sannan ja Aleksin tapasin ensimmäisen kerran viime talvena. Ensi hetkistä huomasin, että meillä tulee varmasti olemaan hauskaa yhdessä. Ja niin meillä on totisesti ollut! :) Otimme hauskoja kihlajaiskuvia Tampereen Arboretumissa, ja nyt useiden hauskojen tapaamisten jälkeen sain olla mukana viettämässä ikimuistoista hääpäivää Tampereen upeimpiin hääjuhlapaikkoihin kuuluvassa Pikkupalatsissa.

Katso kurkistuskuva Sannan ja Aleksin häistä...

Read more...  

Sari ja Juha. Miten voikaan pariskunta olla aivan täysin rakastunut toisiinsa: Juhan katsoessa Saria ja Sarin katsoessa Juhaa molempien silmät loistavat syvää tunteita säkenöivää rakkautta! En voi muuta kuin koko ajan hymyillä :) ajatellessani Saria ja Juhaa. Oli todella suuri kunnia saada olla mukana näiden aivan ihanien rakastavaisen ikimuistoisena hääpäivänä!

Katso kurkistuskuva Sarin ja Juhan häistä...

Read more...  
Powered by Tags for Joomla