Tampereen Häämessut 2011 – tunnelmia ja valokuvia

Kategoria(t): Häät Avainsanat: , , , , , , , , , , ,
2011-02-08-tampereen-haamessut-2011

Tampereen Häämessut pidettiin 5.-6.2.2011. Olet jo ehkä lukenut arvaukseni häätrendeistä vuodelle 2011, joten peilaan hieman arvaustani Tampereen Häämessuilla nähtyyn ja koettuun. Päällimmäiseksi käynnistä jäi hieman outo tunne: onko tosiaan niin, että Tampereelle ei vieläkään rantaudu vintage? Tämä tunne jäi siksi, että morsiusasusteita myyvät liikkeet esittelivät muotinäytöksissään mielestäni aika samanlaisia asusteita kuin vuosi sitten. Leikkaukset asusteissa olivat paljon viime vuoden kaltaisia, yläosat varsinkin olivat aika samankaltaisia. Artikkelissani häätrendeistä vuodelle 2011, näet viimevuoden muotinäytöksen asusteita. Lisäksi mieleen väkisin tuli väriskaala: onko Tampereella ja ehkä Suomessa valkoinen uusi musta?
Tampereen Häämessujen muotinäytökset toteutti Jenni Aholan Promodel Oy ja muotinäytökset olivatkin jälleen todella hienot. Muotinäytöksestä tekee aika haastavan valokuvattavan se, että Tampere-talon pienen salin lava on pienehkö ja näin oikeastaan hyviä valokuvia puvuista saa vain aivan lavan sivuilta. Oma haasteensa on myös valaistus, joka on aina ollut aika vähäistä pienen salin muotinäytöksessä: nytkin lähes kaikki valokuvat otettu 1/80 @ f/4 @ ISO 800 ja käytössä ei ollut salamaa.

Katso paljon lisää valokuvia Tampereen Häämessuilta 2011….
Tampereella esitelty miesten muoti oli hyvin perinteistä eli mustaa ja harmaata. Yhä useammin syksyisin pidettäviin häihin sopivia ruskan sävyjä löytyi onneksi parista muotinäytöksen asusteesta.

Muotitrendi alusasuissa näyttäisi jatkuvan valkoisena. Mukavaksi yksityiskohdaksi poimin alusasujen näytöksestä vaaleiden korkokenkien kanssa upeasti sointuvat vaaleat hauskasti kuvioidut stay up sukat. Harmillisesti tänä vuonna kookkaamman kokoisille morsiamille ei ollut näytöksessä kuin kolmisen pukua esillä. Näitä normaalivartaloiselle suomalaiselle naiselle sopivia hääasusteita olisi mukava nähdä häämuotinäytöksissä lisääkin.

Onko siis valkoinen Suomen uusi musta? Kuten alla kuvakavalkadi antaa aiheen kysyä…

Morsiuskimput olivat Anteron Kukan eli Kukkakilpi Ky:n tekemiä. Anteron Kukan tavaramerkiksi on muodostunut näyttävät roikkuvat morsiuskimput. Yksi hauska idea oli valtikkamainen morsiuskimppu, joka näytti isolta yksittäiseltä kukalta!Talvihäihin tai kylmemmälle kelille sopiva valkoinen keinoturkis-bolero sopi hyvin mustalla kirjaillun valkoisen pitkälaahuksisen hääpuvun kanssa. Kaasojen puvuissa esiteltiin paljon punaisen eri sävyjä sekä hieman lämpimään oranssiin vivahtavia, persikkamaisia sävyjä.

Muotinäytösten välissä oli aikaa häämeikki-tietoiskulle, jossa suomalaista huippuosaamista oli esittelemässä Lumene-tuotteiden asiantuntija.

Häävieraan Juhla -muotinäytöksessä esiteltiin tulevan kesän 2011 muotia. Pikkumusta pitää pintansa ja helma näyttäisi lyhenevän polven yläpuolelle. Mukavan rohkeita punertavan sävyjä oli myös paljon asusteissa.

Sim Sensitive esitteli mielenkiintoisen tuotteen Sim Sensitive-Hääkampaus -näytöksessä: hiuslisäkkeet, joissa oli asettelua helpottavat rautalangat sisällä. Näillä lisäkkeillä hiusmuotoilijat loivat näyttävät kampaukset muutamassa minuutissa hiusmalleille.

Mitä mieltä sinä olit Tampereen Häämessuista 2011?