Valokuvauskävely – Photowalking Tampere 10.2.2011 satoa

Kategoria(t): Valokuvaus Avainsanat: , , , , , , ,

Valokuvauskävelyt on mi’e erityisesti tapa rentoutua, kulkea rauhassa kameran kanssa. Aika usein asiakaskuvauksissa, erityisesti hääkuvauksissa, ei varsinaisesti voi vain ”kokeilla” erilaisia juttuja vaan suurin osa työstä pitää suunnitella etukäteen ja edetä kuvauksissa suunnitelman pohjalta. Valokuvauskävelyllä voi toteuttaa aivan ex-tempore kuvausideoita, ja kaikki ideat voi toteuttaa aivan omaan tahtiin ilman aikataulupaineita. Olen huomannut valokuvauskävelyjä kävellessä, että yhä suuremmassa määrin valokuvaan näitä ex-tempore valokuvia vain omassa mielessäni. Mielikuvavalokuvatessa havaitsen ympäristöni paremmin sekä huomaan helpommin, että missä on juuri se mielenkiintoinen valo, jonka haluan kuviini pyydystää.
Seurauksena valon metsästyksestä mielikuvavalokuvaten on ollut, että vaikkapa tunnin valokuvauskävelylläni muistikortille saattaa tallentua vain pieni kourallinen valokuvia. Viime valokuvauskävelyllä muistikortille jäi talteen 13 valokuvaa, joista vielä parissa ruudussa kokeilin hieman eri valotusarvoja.
 
Valokuvauskävely – Photowalking Tampere käveltiin 10.2.2011 Tampereen Hervannassa pitkin Tampereen Teknillisen Yliopiston kampusta. Lähtöpaikkanamme oli TTY:n päätalon edusta ja siitä jatkettiin pitkin poikin kampuksen rakennuksia, valokuvaten sisällä ja ulkona. Koska olen opiskellut TTY:llä, niin toimin epävirallisena oppaana ja ehkä puhua pulputin hieman liikaakin faktoja ja ei niin faktoja opinahjostani. Valokuvauskävely oli itselleni oikein hauska muisteluretki!
Katso lisää valokuvauskävelyn valokuvia…
Jos haluat nähdä lisää kuvia valokuvauskävelyltä tai haluat seuraavalla kerralla mukaan valokuvauskävelemään, niin seuraa Facebook-ryhmän sivua ”Valokuvauskävely – Photowalking Tampere”.
—–
Brief in english:
Valokuvauskävely – Photowalking Tampere has it’s own group-page at Facebook. Check out more photos from there! New walks are announced mainly there.